Toimintasuunnitelma kaudelle 2018-2019

HALLITUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018

 

 

Pääjärven suojelu Ry ja UPM jatkavat keskustelua kevään aikana. Tavoitteena on toteuttaa vuoden 2018 aikana merkittäviä kunnostustoimenpiteitä Pääjärveen laskeviin ojiin ja parantaa vesistön tilaa.

 

Jatkamme Vähä-Ilmetyn patohankkeen seurantaa.

 

Loppukesällä järjestetään taas kesänpäättäjäiset. Ajankohta tarkennetaan myöhemmin ja hallitus ilmoittaa päivän jäsenistölle.

 

Jatkamme mukavasti käynnistynyttä yhteistyötä alueella olevien kuntien sekä vesiensuojeluyhdistysten kanssa.

 

 

 

 

Pääjärvellä 15.4.2018

 

Pääjärven suojelu ry

Hallitus

 

Toimintakertomus kaudelta 1.1.2017-31.12.2017

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2017

 

Hallituksessa ovat toimineet kaudella 2017 Tomi Viitanen, Tiina Talvensaari, Tapani Siivonen, Aki Naukkarinen ja Hannele Eskman. Puheenjohtajana on toiminut Tomi Viitanen ja sihteerinä/rahastonhoitajana Tiina Talvensaari.

Hallitus on kokoontunut kaksi kertaa tilikauden aikana ja muutoin on toimittu sähköpostin ja puhelimen välityksellä tarpeen mukaan.

 

Vuoden alussa HAMK Kestävän Kehityksen kurssin yhteydenoton (Tero Ahvenharju) myötä toteutui merkittävä oppilastyö, jonka konkreettina tuloksena oli Pääjärven pelikirja. Pelikirjasta löytyy kattavasti perustietoja Pääjärvestä ja sen valumaalueesta. Kirja sisältää myös konkreettisia toimenpide-ehdotuksia vesistön tilan parantamiseen. Pelikirjan toteuttamiseen osallistui koko opiskelijaryhmä ja sitä esiteltäessä 5.5.2017 paikalla oli myös 15 kiinnostunutta kuulijaa.

 

Toukokuussa Pääjärven Lukkalan lahteen asennettiin vesikorkeusmittari ELYkeskuksen toimesta. Yhdistyksemme jäsenistö avustaa korkeuden seurannassa ja tilastoinnissa.

 

Tammelan kunnalla oli jälleen haettavissa avustuksia järvien suojeluyhdistyksille. Haimme Tammelan kunnalta merkittävää avustusta Pääjärven suojelu ry:n hankkeeseen, jonka tavoitteena oli kunnostaa Pääjärveen laskevien ojien valumaalueen ojia. Avustusta ei myönnetty kokonaisuudessaan, mutta 500€ avustus maksettiin vuoden 2017 lopussa.

 

UPM:n kanssa yhteydenpitoa tiivistettiin ja sovittiin keskustelun sekä mahdollisten ojien kunnostustoimenpiteiden toteuttamisesta vuoden 2018 aikana.

 

Kesäpäättäjäisiä vietettiin tänä vuonna syyskuun puolella. Sää taisi säikäyttää tulijoita, ja tällä kertaa paikalla oli 11 osallistujaa, ikähaitarilla 3 kuukautta-82 vuotta. Ennen tapaamista laavulla, muutama sinnikäs, puheenjohtajamme Tomi mukaan lukien, kiersivät läpi tutkimassa pintavalutuskenttiä Pääjärven alueelta.

 

Jäsenmäärä vuoden 2017 lopussa oli 63.

 

 

Tuloksen käsittely

 

Yhdistyksen tilikauden voitto on 882,24 euroa. Hallitus esittää vuosikokoukselle voiton siirtämistä voittovarojen tilille.

 

Pääjärvellä 25.3.2018

 

Pääjärven suojelu ry

Hallitus

Toimintasuunnitelma kaudelle 2017-2018

HALLITUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

Pääjärven suojelu Ry ja Hämeen Ammattikorkeakoulu toteuttavat kevään aikana projektin, jonka tavoitteena on:

- valuma-alueen tarkempi kartoitus sisältäen mm. järveen laskevat uomat, virtausnopeudet, viipymät, maankäytön vaikutukset, kuormitusmittaukset

- konkreettisten kunnostusmenetelmien kartoitus ja niihin liittyvät rahoitusmallit

- verkostoitumis mahdollisuuksien kartoitus muiden yhdistysten ja eri maanomistajien kanssa

HAMK:n projektin tulosten perusteella pyritään selvittämään kunnostustoimenpiteiden toteutuksen mahdollisuuksia.

Seurataan Vähä-Ilmetyn pato hanketta.

 Loppukesällä järjestetään taas kesän päättäjäiset. Ajankohta tarkennetaan myöhemmin ja hallitus ilmoittaa päivän jäsenistölle.

Jatkamme mukavasti käynnistynyttä yhteistyötä alueella olevien kuntien sekä vesiensuojelu yhdistysten kanssa.

 

Pääjärvellä 25.3.2017

 

Pääjärven suojelu ry

hallitus

Toimintakertomus kaudelta 1.1.2016-31.12.2016

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2016

Hallituksessa ovat toimineet kaudella 2016 Tomi Viitanen, Tiina Talvensaari, Tapani Siivonen, Aki Naukkarinen ja Hannele Eskman. Puheenjohtajana on toiminut Tomi Viitanen ja sihteerinä/rahastonhoitajana Tiina Talvensaari.

Hallitus on kokoontunut kaksi kertaa tilikauden aikana ja muutoin on toimittu sähköpostin ja puhelimen välityksellä tarpeen mukaan.

Vuonna 2014 aloitettu yhteistyö HAMK:n opiskelijan Heikka Mattila-Tornion kanssa valmistui keväällä 2016. Tämän opinnäytetyön ”Pääjärven tilan selvitys ja kunnostus” perusteella kartoitimme yhteistyökumppaneita ja millaisia mahdollisuuksia olisi saada järven tilasta lisäselvityksiä.

Toukokuussa saimme Hämeenlinnan hallinto-oikeudesta tiedoksemme, että Pääjärven ja Haukilammin ranta-asemakaava etenee.

Tammelan kunnalla oli jälleen haettavissa avustuksia järvien suojeluyhdistyksille Haimme Tammelan kunnalta 2000 €:n avustusta Pääjärven suojelu ry:n toimintaan, jonka tavoitteena on Pääjärven ja sen valuma-alueen vesistön tilan kohentaminen.  Avustus on tarkoitus kohdentaa projektisuunnitelman toteuttamiseen vuoden 2017 aikana. Avustus myönnettiin vuoden 2016 lopussa.

Kesäpäättäjäisiä vietettiin tänä vuonna syyskuun puolella. Paikalla oli 21 osallistujaa, ikähaitarilla 6-82 vuotta.

Marraskuussa puheenjohtajamme Tomi Viitanen osallistui lounaishämäläisten järvitoimijoiden suunnittelupäivään. Paikalla oli edustajia useista alueen suojeluyhdistyksistä, ja päivän aikana käytiin paikan päällä useissa eri kunnostuskohteissa.

Jäsenmäärä vuoden 2016 lopussa oli 75.

Tuloksen käsittely

Yhdistyksen tilinpäätös osoittaa voittoa 2040,24 euroa. Hallitus esittää vuosikokoukselle voiton siirtämistä voitto/tappiotilille.

 

Pääjärvellä 25.3.2017

 

Pääjärven suojelu ry

Hallitus

Pääjärvellä 25.3.2017

Pääjärven suojelu ry:n hallitus

Toimintasuunnitelma kaudelle 2016-2017

HAMK:n kanssa yhteistyössä toteutettava tutkimustyö, jonka piti valmistua 2015 syksyllä, valmistuu kevään 2016 aikana. Tähän liittyen, sekä yhdistyksen hallituksen toiveesta, toteutetaan jäsenkysely. Kyselyn/kyselyiden tulokset analysoidaan ja mahdollisia esiin tulleita asioita tullaan edistämään hallituksen toimesta. Lisäksi selvitetään muiden hankkeiden kautta saatavaa rahoitusmahdollisuuksia, jonka tarkka käyttötarkoitus määritetäänem. tutkimustyön perusteella sekä asiantuntijalausuntojen perusteella.

Vähä-Ilmetyn padon hoitotoimikunnan toimintaa ollaan uudelleen järjestämässä ja hallitus ottaa yhteyttä Tammelan kunnan määrittämään yhteyshenkilöön pyrkien varmistamaan Pääjärven vesistön huomioinnin myös sillä saralla.

Hallitus ottaa yhteyttä Mustialan vesistökouluttaja Jouko Lindroosiin, joka toimii keskeisessä roolissa alueen järvien suojelutoiminnassa.

Jatkamme yhteistyötä alueella olevien kuntien sekä vesiensuojeluyhdistysten kanssa, kohdentaen yhteydenpidon erityisesti Tammelan ja Hämeenlinnan suuntaan.

Odotamme edelleen (huhtikuussa 2016) Pääjärven ja Haukilammin ranta-asemakaavan muutoksenhakuun vastausta.

Järjestetään perinteinen kesäkauden päätöstapahtuma erikseen tarkennettavana ajankohtana.

 

Pääjärvellä 9.4.2016.

Pääjärven suojelu ry

Hallitus

 

Toimintakertomus kaudelta 1.1.2015-31.12.2015

Hallituksessa ovat toimineet kaudella 2015 Tomi Viitanen, Tiina Talvensaari, Tapani Siivonen, Aki Naukkarinen ja Hannele Eskman. Puheenjohtajana on toiminut Tomi Viitanen ja sihteerinä/rahastonhoitajana Tiina Talvensaari.

Hallitus on kokoontunut kaksi kertaa tilikauden aikana ja muutoin on toimittu sähköpostin ja puhelimen välityksellä tarpeen mukaan.

Keväällä yhdistys jätti muutoksenhaun Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen koskien Pääjärven ja Haukilammin ranta-asemakaavan päätöstä. Näkemyksemme on, että päätös on tehty ilman riittäviä selvityksiä koskien vesistön tilaa tai sen kuormitusta. Lisäksi päätöksessä ei ole otettu huomioon riittävästi virkistyskäytön säilymistä tai sen parantamista. Toimintakertomuksen laatimishetkeen mennessä emme ole saaneet muutoksenhakuun liittyen mitään vastausta.

Vuonna 2014 aloitettiin yhteistyö HAMK:n opiskelijan Heikka Mattila-Tornion kanssa ja sitä jatkettiin vuonna 2015. Mainittu opinnäytetyö on tarkoitus valmistua pienen viivästymisen jälkeen keväällä 2016.

Lauantaina 27.6.2015 järjestimme luontoretken jolloin oli tarkoitus tutustua Pääjärven ranta-asemakaava alueeseen tarkemmin. Säiden herra oli kuitenkin toista mieltä, joten päädyimme viettämään keskustelutuokion grillaamisen ohella Ilvesreitin laavulla.

Elokuussa vietimme perinteisiä kesänpäättäjäisiä Ilvesreitin laavulla lauantaina 29.8.2015. Iloksemme saimme seuraamme Heikka Mattila-Tornion. Hän kertoi opinnäytetyönsä etenemisestä ja juttelimme monenmoisia Pääjärveen liittyviä asioita.

Tammelan kunnalla oli syksyllä haettavissa avustuksia järvien suojeluyhdistyksille ja Pääjärven suojelu ry:lle myönnettiin 700 euron avustus. Avustus on tarkoitus käyttää projektiin, jonka tavoitteena on virkistyskäytön parantaminen ja vedenlaadun kohentaminen. Tämä perustuisi valmistuvaan opinnäytetyöhön Pääjärveen liittyen sekä muihin suosituksiin.

Jäsenmäärä vuoden 2015 lopussa oli 75. 

Tuloksen käsittely

 Yhdistyksen tilikauden voitto on 901,87 euroa. Hallitus esittää vuosikokoukselle voiton siirtämistä voittovarojen tilille.

 

Pääjärvellä 9.4.2016

Pääjärven suojelu ry

Hallitus

 

 

Toimintasuunnitelma kaudelle 2015-2016

HAMK:n kanssa yhteistyössä toteutettava tutkimustyö, joka alustavalta nimeltään on ”Pääjärven tila ja seuranta”, valmistuu alkusyksystä 2015. Tähän liittyen, sekä yhdistyksen hallituksen toiveesta, toteutetaan jäsenkysely. Kyselyn/kyselyiden tulokset analysoidaan ja ryhdytään viemään esiin tulleita asioita eteenpäin.

Järjestetään mahdollisia kevät/kesäretkiä Pääjärvelle, joiden tarkoituksena on tutustuttaa jäseniä Pääjärven ympäristöön. Nämä retket ovat myös mukavia tapahtumia, joissa jäsenet pääsevät vaihtamaan kuulumisia ja tutustumaan toisiinsa. Perinteinen kesänpäättäjäistapahtuma järjestetään elokuussa.

Suunnittelemme järven tilan / ympäröivien alueiden parantamiseen sekä virkistyskäyttöön liittyvien aktiviteetteihin liittyvien talkoiden järjestämistä.

Seuraamme Pääjärven ja Haukilammin ranta-asemakaavan etenemistä. Portaan vedenottamon hanketta seuraamme myös aktiivisesti.

Otamme yhteyttä Jänijärven suojeluyhdistykseen, jotta saisimme vertailutietoa pohjapadon vaikutuksista.

Jatkamme yhteistyötä alueella olevien kuntien sekä vesiensuojeluyhdistysten kanssa, kohdentaen yhteydenpidon erityisesti Tammelan ja Hämeenlinnan suuntaan.

Aktivoimme nettisivujen sekä sosiaalisen median avulla jäseniä aktiivisempaan yhteydenpitoon yhdistykseen sekä Pääjärven seutuun liittyen.

Toimintakertomus kaudelta 1.1.2014 - 31.12.2014

Hallituksessa ovat toimineet kaudella 2014 Leena Päivärinta, Hannele Eskman, Ritva Westerlund, Tiina Talvensaari sekä Tomi Viitanen. Puheenjohtajana on toiminut Tomi Viitanen ja sihteerinä/rahastonhoitajana Tiina Talvensaari.

Hallitus on kokoontunut kaksi kertaa tilikauden aikana ja muutoin on toimittu sähköpostin ja puhelimen välityksellä tarpeen mukaan.

Vuonna 2014 yhdistys aloitti yhteistyön HAMK:n opiskelijan Heikka Mattila-Tornion kanssa. Mattila-Tornio opiskelee HAMK:n kestävän kehityksen koulutusohjelmassa ja hän työstää opinnäytetyönään projektin jossa hän käy läpi yhdistyksen historiaa sekä analysoi Pääjärven tilaa ja tulevaisuutta. Alustava nimi hänen opinnäytetyöllä on

”Pääjärven tila ja seuranta”. Opinnäytetyön arvioitu valmistumisaika on alkusyksy 2015. Projektin yhteyshenkilönä yhdistyksen puolesta on toiminut Risto Järvinen.

Tammelan kunnalla oli syksyllä haettavissa avustuksia järvien suojeluyhdistyksille ja Pääjärven suojelu ry:lle myönnettiin 500 euron avustus. Tämä avustus on tarkoitus käyttää edellä mainitun tutkimustyön rahoittamiseen.

Kauden 2014 aikana työstettiin yhdistyksen uusia nettisivuja, jotka avattiin vuoden 2015 alussa. Samalla perustettiin Facebook:n kokeilumielessä suljettu keskusteluryhmä yhdistyksen jäsenille, jossa on ajatuksena jakaa jäseniämme kiinnostavia asioita.

Jäsenmäärä vuoden 2014 lopussa oli 73.

Elokuussa kokoonnuimme jo perinteeksi muodostuneeseen kesäpäättäjäistapahtumaan Ilvesreitin laavulle. Osallistujia oli ilahduttavan paljon, noin parikymmentä.

Tuloksen käsittely

Yhdistyksen tilikauden voitto on 934,52 euroa. Hallitus esittää vuosikokoukselle voiton siirtämistä voittovarojen tilille.

 

Klaukkalassa 6.3.2015

Pääjärven suojelu ry

Hallitus


Toimintasuunnitelma kaudelle 2014 - 2015

Järjestetään Ilvesreitin laavulla “kesäkauden päättäjäiset” makkaranpaiston merkeissä 23.8.2014 klo 15.00. Tapahtuman yhteyteen, tai erikseen sovittavana aikana, järjestetään talkootapahtuma, jolla tähdätään järventilan parantamiseen tai virkistyskäytön parissa olevien aktiviteettien kehittämiseen (esim. laiturin rakentaminen).

Pääjärven ja Haukilammin ranta-asemakaavan etenemistä seurataan aktiivisesti.

Jatkamme myös yhteistyötä alueella olevien kuntien sekä vesiensuojeluyhdistysten kanssa kohdentaen yhteydenpidon erityisesti Tammelan ja Hämeenlinnan suuntaan.

Järven tutkimustulosten analysointi esim. opiskelija ja/tai oppilaitos yhteistyön avulla (Turku).

Selvitetään pohjapadon vaikutusta Jänijärven tilaan vertailutiedon saamiseksi.


Toimintakertomus kaudelta 1.1.2013 - 31.12.2013

Hallituksessa ovat olleet Hannele Eskman, Risto Järvinen, Markku Lukkala, Leena Päivärinta, Ritva Westerlund ja Tomi Viitanen. Puheenjohtajana on toiminut Tomi Viitanen. Hallitus on kokoontunut kaksi kerran tilikauden aikana ja muutoin on toimittu sähköpostin ja puhelimen välityksellä tarpeen mukaan.

Vuoden 2013 päätapahtuma oli yhdistyksen 25-vuotisjuhla, joka pidettiin 13.7. Pääjärven Majamäessä. Juhliin osallistui noin 60 yhdistyksen nykyistä ja tulevaa jäsentä. Tilaisuudessa huomioitiin paikalla olleet yhdistyksen perustajajäsenet Tuula Viitanen ja Torsti Rantanen, joiden merkittävän työpanoksen ansiosta suojeluyhdistyksen toiminta saatiin vuonna 1978 käynnistettyä. Juhlassa myytiin arpoja ja pidettiin pienimuotoinen huutokauppa kuluja kattamaan. Tarjoilut ja juhlien esiintyjäksi palkattu Improvisaatioteatteri Neljäs Seinä kustansivat yhteensä 1432 euroa. Kuluista saatiin katettua arpojen myynnillä ja huutokaupalla noin viidennes. Hallitus toteaa yhdistyksen jäsenmäärän kasvaneen toimintakaudella merkittävästi yhdistyksen pitkäaikaisen toiminnan saaman julkisuuden ansiosta.

Hallitus seurasi tiiviisti Pääjärven ja Haukilammin ranta-asemakaavan suunnittelua. Hallitus antoi oman vastineensa päättäville viranomaisille kaavasuunnitelmasta sen tultua nähtäville lausuntoja varten kesällä 2013. Vastineessa hallitus ilmoitti yhdistyksen vastustavan järvelle kohdistuvaa lisärasitusta sekä virkistystarkoitukseen käytettyjen alueiden rajoittamista. Lisäksi hallitus on ollut yhteydessä kuntaan sekä kaavasuunnittelusta vastaavaan konsulttiyritykseen mm. hankkeen aikatauluja selvittääksemme.

 Hallitus on ollut yhteydessä UPM:n suuntaan koskien valuma-alueen metsien lannoitusta, jotka suoritettiin kesän 2013 aikana. UPM tarkisti varoalueet vakuuttaen lannoitteiden kehittyneen vuosikymmenten aikana niin paljon, ettei vahinkoa vesistölle tulisi tapahtumaan. Tästä huolimatta yhdistys esitti huolestuneisuutensa asian suhteen ja pyysi avointa kommunikaatiota vastaavien asioiden tiimoilta jatkossa.

Hallitus jatkoi yhteistyötä alueella olevien kuntien sekä vesiensuojeluyhdistysten kanssa.

Kesäkauden päättäjäisiä vietettiin perinteisesti 31.8.  Ilvesreitin laavulla vapaan seurustelun ja makkaranpaiston merkeissä.

 

Tuloksen käsittely

Yhdistyksen tilinpäätös osoittaa tappiota 777,37 euroa.  Hallitus esittää vuosikokoukselle tappion siirtämistä voitto-/tappiotilille.

 

Klaukkalassa 7.2.2014

Pääjärven suojelu ry

Hallitus


Toimintasuunnitelma kaudelle 2013 — 2014

  • Yhdistyksen 25-vuotis juhlavuoden päätapahtuma järjestetään heinäkuun alussa. Pyritään saamaan tilaisuus lähelle perustamiskokouksen ajankohtaa.
  • Jatketaan yhteistyötä alueella olevien kuntien sekä vesiensuojeluyhdistysten kanssa.
  • Pyritään käynnistämään järven tutkimustulosten analysointi esim. opiskelija- ja/tai oppilaitosyhteistyön avulla. (esimerkiksi Turun AMK)
  • Jatketaan aktiivisesti Pääjärven ja Haukilammin ranta-asemakaavan päätöksenteon seuraamista.

Hallituksen toimintakertomus kaudelta 1.1.2012 — 31.12.2012

Hallituksessa ovat olleet Hannele Eskman, Risto Järvinen, Markku Lukkala, Leena Päivärinta, Ritva Westerlund ja Tomi Viitanen. Puheenjohtajana ajalla 1.1. - 19.5. toimi Ilkka Kouri ja ajalla 20.5. - 31.12. Tomi Viitanen. Hallitus on kokoontunut kaksi kerran tilikauden aikana ja muutoin on toimittu sähköpostin ja puhelimen välityksellä tarpeen mukaan.

Jäsenmäärä on pysynyt ennallaan, yhdistyksessä on 59 jäsentä.

Vuosikokouksen päätöksistä tiedotettiin jäsenistölle 2012 syksyllä. Tiedotteen liitteenä jaettiin "PÄÄRVEN-ILMETYN PARHAAKSI" johon oli koottu ohjeita järven suojelemiseksi sekä viihtyvyyden lisäämiseksi.

27.8. pidettiin kesäkauden päättäjäiset Ilvesreitin laavulla makkaranpaiston merkeissä.

Hallitus oli yhteydessä Hämeen Virkistysalueyhdistykseen Pääjärven virkistysalueen alueella suoritetusta metsänhoidosta ja sen aiheuttamista vahingoista hirsilaavun lähistöllä. Kesäaikaan suoritetun metsänhoidon ajurina oli ollut havainnot tuholaisista (kirjanpainajat) tuulenkaadoissa, joiden poistaminen alueelta oli vaatinut toimenpiteitä. Asiasta käytiin rakentava keskustelu Hämeenlinnan kaupungin kanssa, joka vastaa kyseisen alueen metsänhoidosta.

Hämeen Virkistysalueyhdistykselle tehtiin esitys Kynnysniemen alueen säilyttämisestä ja kehittämisestä virkistyskäyttöön soveltuvana. Lisäksi esitettiin virkistysalueen kunnostamista Ilves-reitin osalta sekä toivottiin uimarannalle tehtäväksi laituri.

Hallitus seurasi tiiviisti Pääjärven ja Haukilammin ranta-asemakaavan suunnittelua. Asiasta on oltu yhteydessä Tammelan kunnan kaavoittajaan, ELY-keskuksen osastopäällikköön ja Hämeen liiton maakunta-arkkitehtiin. Myös Luonnonperintösäätiön ja UPM:n maankäyttöpäällikön mielipiteet on selvitetty.

Kun kaavasuunnitelma edistyy luonnosvaiheeseen ja tulee nähtäville lausuntoja varten, hallitus antaa tarvittaessa oman lausuntonsa päättäville viranomaisille.

Hallitus jatkoi yhteistyötä alueella olevien kuntien sekä vesiensuojeluyhdistysten kanssa.

Tuloksen käsittely

Yhdistyksen tilikauden voitto on 268,34 euroa. Hallitus esittää vuosikokoukselle voiton siirtämistä voittovarojen tilille.

Helsingissä 9.2.2013
Pääjärven suojelu ry
Hallitus